Kolmen Kopla

Joskus tulee aika, jolloin täytyy osata päästää irti

2012-02-16T18:22:00.001+02:00

Rampe on jälleen kerran epäpuhdas, vuoden sisällä neljättä kertaa. Vaikka Rampesta piti tulla käyttöhevonen vielä vuosiksi tällä kengityksellä, ei siitä tule. Vuosi on minusta kohtuullinen aika seurata, tapahtuuko muutosta. Muutos tapahtui hevosen kavioissa ja liikkeessä, mutta epäpuhtausjaksoja se ei vähentänyt.

Vaikka päätös oli raskas, on tämä Rampen kannalta paras ja reiluin vaihtoehto. Se ei kärsi lopettamisesta, se ei ajattele samalla tapaa. Sen sijaan se kärsii siitä, että se on kipeä. Se, että tiedän tekeväni hevosen parhaan mukaan, auttoi minua päätöksessäni.

Soitin tänään klinikalle. Soitan vielä huomenna uudelleen, sopiakseni lopetuspäivän. Todennäköisesti se tulee olemaan ensi viikon perjantai. Siihen saakka haluan olla Rampen kanssa mahdollisimman paljon. Sitten, kun Rampea ei enää ole, jäävät jäljelle enää muistot. Mutta en halua miettiä sitä ihan vielä, vaan ottaa päivän kerrallaan.

Hyvää ystävänpäivää!

2012-02-14T20:53:00.000+02:00

Kun ystävyyden tuntee syvänä tunteena

toista tärkeää kohtaan,
ei tunteelle löydy ees sanoja,
se on piirtynyt mielen pohjaan.
Ystävä hiljaa suree sun surusi
ja iloisena kokee sun riemusi.
Ei tunteistaan numeroa suurta tee,

vaan olemassaolollaan sut palkitsee.

Historian havinaa

2012-02-12T22:31:00.005+02:00

Jos minulta kysytään, en ole ikinä käynyt Rampen kanssa koulukisoissa. Totuushan on kuitenkin toinen, olemmehan me olleet kouluaitojen sisäpuolella, kerran. Se oli sitä aikaa, kun hevoseni oli mielestäni täydellinen ratsu (jopa parempi kuin puoliverihevoset), sillä oli mielestäni puhdas laukka ja se kulki mielestäni kaikin puolin hyvin. Itsekin olin tuolloin tietenkin hyvin taitava, omasta mielestäni siis.

Omat mielipiteeni ja ajatukseni ovat paljon muuttuneet noista ajoista ja tiedostan asioita, joita en silloin tiedostanut. Omat toimitapani, jos niitä niiksi voi kutsua, ovat myös muuttuneet ja rutkasti. Siinä, missä silloin käytin mutkattomasti apuohjia, en nykyisin niitä hyväksy. Siinä, missä silloin pääasia oli pään asento, nykyisin lähden liikkeelle hevosen rentoudesta.

Itse koulurata suoritettiin hylätyin prosentein (piste enemmän, niin tulos olisi ollut 50%, eli mitähän se sitten oli prosenteissa?) ja ohjelmana oli joku Helppo C. Mielestäni tuomari oli tuolloin hyvin epäoikeudenmukainen sanoessaan, että ratsasta hevosen turpa eteen, pois luotiviivan takaa, sillä olihan se kulkemistapa parempi kuin tuntihevosten pää pystyssä? Nykyisin tietenkin tiedän, että ei, ei se ollut.

Outoa, miten eri tavalla asiat voikaan kokea ja mikä muutos voikaan tapahtua omassa ajatusmaailmassaan. Siinä, missä koin tuomarin arvostelun vuonna 2008 epäoikeudenmukaiseksi, lämminverisiä syrjiväksi ja roturasistiseksi (kyllä, olin tuolloin hmm...), koen sen nykyään olleen hyvinkin reilu ja kannustava. Paperin lopussa oli vielä jotain, että harjoittelemalla pääsette tuloksiin tmv. Huonot prosentit kuitenkin olivat tuolloin mielestäni siis sen syy, että tuomari syrji hevostani, koska se on lämminverinen. Kuinka naurettavaa, varsinkin, kun niille oikeasti oli perusteet.

Tässä palanen yhteistä historiaamme, mitä piditte tällaisesta hieman erilaisesta postauksesta?

Lisää kuvia kyseisistä kisoista:

tässä teille se "kolmitahtinen" laukka:D

Varustepostaus: Harjalaukun sisältö [osa 2]

2012-02-12T20:12:00.000+02:00

Varustepostauksen toinen osa jatkuu Rampen varusteiden merkeissä: tällä kertaa esittelyyn pääsee harjalaukkumme ja sen sisältö. Melkein hävettää esitellä tätä, harjat kun ovat kaikki enemmän ja vähemmän nähneet elämää, mutta toisaalta, niillä saa hevosen vielä puhtaaksi, joten miksi hankkia uusia? Harjalaukun sisältö ei kieltämättä kohtaa muun materialismini kanssa... Harjoja alan kuitenkin keräilemään vasta, kun saan ponin, eli todennäköisesti en ikinä:D

Harjapakkina meillä toimii Eskadronin perusharjalaukku. Monien muiden Rampen varusteiden tapaan se on värimaailmaltaan perussinistä, vaikkei kyseistä väriä sille erityisesti kerätäkään. Etutaskuista löytyy Rampen jouhia (syytä tälle en kyllä ole vieläkään keksinyt) ja hännän&harjan selvityssuihketta.

Takapuolella sivutaskuissa olevat tavarat: hikiviila (käytän lähinnä karvanlähdön aikaan), hokkiavain, babyoil, helosan ja lämpölimimentti.

Sitten pääsemmekin harjalaukun sisältöön, joka on - älkää pudotko tuoleiltanne - värimaailmaltaan hyvinkin tyttömäistä. Vaaleanpunaista ja punaista! Onneksi siellä joukossa on sentään vähän sinistä ja mustaakin... Harjalaukussa kuitenkin vallitsee sellainen värimaailma, joka olisi osin käytössä, jos omistaisin ponin ja se olisi tamma... Mutta Rampehan tunnetusti pukeutuukin vaaleanpunaiseen, joten ehkä se saa "salaisesti" jotain sellaista omistaakin?:D

Vaaleanpunaiset harjat: kavioharja, pehmeä harja ja piikkisuka. Kavioharja on käytössä meillä kuivuneen mudan irroittamisessa ja se on kätevä myös pienempiä varusteita pestessä - ei siis aivan sille tarkoitetussa käytössä.

Sitten punaiseen: piikkisuka, pöläri, kaviokoukku ja tuollainen todella pehmeä harja hevosen kiillottamiseen/pään harjaukseen.

Sisäpuolen sivutaskussa olevat tavarat ovat sellaisia, jotka aina katoavat jonnekin harjalaukun pohjalle ja sitten niitä saa sieltä kaivella iät ja ajat... Sieltä löytyy siis tavallinen hiusharja, kaviokoukku, sakset ja nyppimiskampa.

Mitään erikoista meidän harjalaukustamme ei siis löydy, lähinnä vain tarpeellinen. Toisinaan unohdan laukkuun kyllä kaikkea riimunnaruista ja riimuista lähtien, enkä ihan oikeassa elämässä jaksa pitää sitä aina järjestyksessä.

Rampen kanssa kävin tänään ratsastamassa vähän joka paikassa, kun en oikein osannut päättää, mitä halusin tehdä. Tuli mentyä niin maastossa, pellolla, kuin kentälläkin. Ihan perusjuttuja, mutta kyllä laittoi Rampe naurattamaan pariin otteeseen.

Pellolla oli aivan liian työlästä kävellä ("äääh emmä jaksa!"), mutta heti kun pyysin ihan kevyesti vain siirtymään raviin, pinkaisikin tämä poninketale laukkaan. Laukka siis maistui, ravi oli hieman tuntemattomampi askellaji ja käynnissä oli alla jälleen se sama tätiratsu, joka hädin tuskin jaksoi lumihangessa kulkea.

Maastossa hymyn huulille (siellä kyllä ihan oikeasti naurahdinkin) toi eräs laukkapätkä ylämäkeen. Kuului jälleen se Rampen kiljahdus, jolla hevonen varoittaa pukeista, perse lensi, hevonen otti vauhdilla pari askelta, mutta sitten hyytyi käyntiin kuin kysyen, mitä sinä siellä selässä vielä teet? Selkeästi se osa ei kuulunut Rampen suuriin suunnitelmiin! :D

Ihan hyvin mennyt päivä tänään, Rampekin oli kentällä heti parempi, kun sain saappaat laitettua jalkaani ja oman istunnan taas vakaaksi. En kyllä ymmärrä, miten ne saappaat voivat olla niin pelastava enkeli? Todennäköisesti jossain kohtaa istuntaani on se ratkaiseva avain siihen ongelmaan, etten pysty kunnolla ratsastamaan ilman saappaita. Perjantaina kuitenkin valmennusta taas pitkästä aikaa, nyt kun on hevonen ja kenttä kunnossa. Jospa silloin saisimme Rampeakin taas hieman paremmaksi.

Paluu

2012-02-11T23:27:00.000+02:00

10.2.

Bloggaamisen lopettaminen tuntui hyvältä idealta ensimmäisen päivän - seuraavan päivän ajan. Sitten se alkoi tökkimään. Kun "pakotetta" kirjoittamiselle ei ollut, heräsi minussa se kauan kadoksissa ollut halu kirjoittaa. Sormet syyhyten sitten kirjoittelin vain Rampen päiväkirjaan pitkät liirumlaarumtekstit sekunnin tarkkuudella siitä, mitä olin sinä päivänä hevosen kanssa touhunnut.

Ei se kuitenkaan riittänyt, vaan aloin tekemään blogiin otsikkokuvia, kirjoittamaan luonnoksiin pitkiä pohdintotekstejä ja suunnittelemaan, miten muuttaisin blogiani. Blogia, jonka piti olla kuollut ja kuopattu. Olen nyt sinnitellyt lopettamista kokonaisen viikon, mutta ehkä se ei sitten vain ollutkaan minua varten...

kuuraparta 10.2.

Ja tässä sitä ollaan, jatkamassa bloggailua. Nyt kuitenkin pyrin jättämään stressaamiset kirjoittamisesta vähemmälle, jolloin en ehkä joutuisi samaan tilanteeseen. Rennommin siis otetaan ja pyrin kirjoittamaan vain silloin, kun itsestäni siltä tuntuu. Ja samoin jättämään turhat stressaukset kirjoitusaiheista sikseen - jos minusta tuntuu, että minun on kirjoitettava vaikka Rampen otsaharjasta, niin silloin sen myös teen. Pyrin siihen tilanteeseen takaisin, joka oli minulla aloittaessani koko harrastusta - kirjoittamaan itselleni. Haluan kuitenkin jatkossakin huomioida myös teitä lukijoita, toteuttamalla esimerkiksi toivepostauksia.

Tuntuu jotenkin tyhmältä, ehkä hieman nololtakin tämä tilanne. Ensin olen lopettanut kunnon ilmoitukset tehden ja nyt olen palaamassa, koska ei se ollutkaan niin hyvä idea loppujen lopuksi. Ehkä piristyin hieman siitäkin, kun kuulin, että kamerani pitäisi tulla viikolla 8, eli sehän on tähän jo odotettuun aikaan todella pientä!

Rampen kanssa olen tämän viikon aikana pahimpina pakkaspäivinä tehnyt maastakäsin asioita ja käynyt ratsastamassa pari kertaa. Tuntuu ihan hyvältä välillä keskittyä muuhunkin, kuin siihen ratsastamiseen. Rampe toimii kerta kerralta taas paremmin, joten yritän jatkossa tehdä joka päivä edes hieman maastakäsinharjoituksia, sen ratsastuksen lisäksi. Mutta ei mulla muuta, pakkaset laskivat viimeinkin tänään, joten nyt pääsee taas ratsastamaankin kunnolla ja ensi viikolle voisin ehkä varailla valmennustakin.

Rampe taas NIIN edustavana:D (10.2.)

4 vuotta

2012-02-03T20:25:00.000+02:00

Tasan vuosi sitten, tänä samaisena päivänä, julkaisin postauksen yhteisistä muistoistamme, meidän matkastamme. Nykyään lähes saman sisällön löytää Rampen sivulta, joten sieltä halukkaat voivat sen käydä lukemassa. Kun kaikki mahdolliset tekstit on toteutettu edellisinä vuosina, bloggailuakin kun on lähes kaksi vuotta takana, päätin kirjoittaa vain jotakin sekalaista tuntemuksistani ja muusta Rampeen liittyvästä.

Vielä neljän vuoden jälkeenkään en voi sanoa, että tuntisin Rampen läpikotaisin, mutta pitäisikö minun? Minulta vei aikaa yli kolme vuotta, että sain hevosen lastattua ensimmäistä kertaa yksin. Minulta vei yli kolme vuotta, että hevonen kulkee liinassa kaikki askellajit. Minulta vei yli kolme vuotta, että pystyin lähtemään hevosen kanssa pelkällä riimuvarustuksella maastoon.

En kuitenkaan voi sanoa, että hevonen luottaisi minuun - se ei sulje korviaan kaikelta ulkopuoliselta, vaan pelottavan asian edessä se edelleen saattaa peruuttaa männikköön. Ei Rampe kyllä yllättävän tilanteen tullessa säntää paikalta pakoonkaan, vaan säpsähtää paikoillaan, jonka jälkeen matka jatkuu. Täydellistä luottamusta tuskin tulen ikinä saamaan - hevonen on kuitenkin pakoeläin.

Rampe on täydellinen virhe - hevoskaupoissa pitäisi aina pitää pää kylmänä ja jättää tunteet sivumpaan, mutta vaikka me tämän unohdimme, en vaihtaisi päivääkään siitä ajasta, jonka olen Rampen kanssa viettänyt. En kadu sitä, että teimme tämän virheen. Ostimme lämminverisen ravihevosen ratsastuskäyttöön, jolla oli kaupanpäällisinä alkava puhkuri ja kasa kaikenlaisia ongelmia. Tämä virhearviointi on osoittautunut tai muokkautunut täysin minunlaisekseni hevoseksi luonteeltaan ja kuulemma tyhmäkin näkisi, että välitän hevosesta todella paljon. Ja niin minä teenkin.

Elämä Rampen kanssa ei todellakaan ole mutkatonta, vaan yhä edelleen niitä ongelmakohtia löytyy ja yksikin virhe minun osaltani vaikuttaa vielä todella pitkään tapahtuneen jälkeekin. Muun muassa lastaus alkoi uudelleen takkuamaan, kun en yhtenä kertana pystynyt lastaamaan hevosta kunnolla. Siitä seuraavalla kerralla kuljimme kuljetusfirmalla - liinoja ei olisi haluttu, mutta ne vain laitettiin tahdostamme huolimatta. En ole vieläkään sen jälkeen päässyt pelkästään harjoittelemaan lastausta, vaan lastaustilanteet ovat olleet pakollisia reissuja aikatauluilla. Tämän johdosta en ole voinut käyttää hevosen lastaamiseen sellaista aikaa, jonka Rampe tarvitsisi, jotta aiheutetut ongelmat saataisiin jälleen korjattua.

Rampe on opettanut minua todella paljon, etenkin siinä, miten ulkokuoreen ei voi luottaa. Se turtunut hevonen, jonka sai toisina päivinä potkia liikkeelle ja toisina sai etsiä jarruja, onkin todellisuudessa aivan pirun herkkä, joka ei tee yhtään mitään pakottamalla. Rampen kanssa on täytynyt löytää sellainen vaihtoehto, joka saa hevosenkin haluamaan asioita. Sille ei vain voi sanoa, että nyt tehdään näin, tottele tai itke ja tottele. Se ei toimi.

En voi siis sanoa, että yhteistyömme pelaisi täydellisesti vieläkään, mutta kun lähtökohtiin vertaa, on edistystä tapahtunut. Töitä on vielä paljon tehtävänä, mutta onhan meillä aikaa. Tulevaisuus näyttää, mihin pisteeseen pääsemme.

voi RampeRampe, mitä hallaa itsellesi teitkään

2012-02-01T20:38:00.000+02:00

Tämä päivä on niitä päiviä, jolloin tunnen olevani Rampen kanssa täysin umpikujassa. Kun olet aamun tutustunut hra vessanpönttöön, ei pieneen mieleesikään kiiri se ajatus, että juuri tämä päivä tulee olemaan se päivä, jolloin hevosesi lähtee tekemään lähempää tuttavuutta viereisen tarhan puolelle, pihattohevosiin.

Tänään kuitenkin oli se päivä. Arvostettu tutkimusmatkailija, Rampe, lähti ottamaan selvää pihaton tammoista. Eikä muuten antanutkaan kiinni tallinomistajalle, vaan tallinomistaja soitti äidilleni, joka soitti minulle. Mieti siinä sitten, millä pääset tallille, kun viimeiset bussit ovat jo menneet ja jos lähdet kävelemään, olet siellä vasta vajaan tunnin päästä. Onnekseni sain kuitenkin kyydin Minnalta, joten se ensimmäinen probleema oli ratkaistu.

Tallille saavuttuani kokosin jokaisen hevosensaalistajan apuvälineet matkaani - kippoon porkkanoita, käteen narun. Ja mitä tekeekään Rampe? Ei tarvitse kuin viheltää ja huutaa nimeltä, niin hevonen painelee laukalla portille. Olin valmistautunut huomattavasti vaativampaan tehtävään, tosin olihan se ihan mukavaa päästä näinkin helpolla.

Nyt vain on ongelmatilanne edessä - millä normaalioloissa lankaa kunnioittava hevonen saadaan pysymään langoissa? Mitkään sähkönarunripustukset riimuun tuskin ovat kovin toimiva ratkaisu, sillä karatessaan Rampe vain painelee aidasta läpi, ei muulloin siis roiku niissä. Ja kesällä (ja talvellakin kavereiden kanssa) tuo pysyy vaikka yhden kesänauhan takana ilman sähköä, nyt kuitenkin vastassa on kolme talvilankaa. Sähköllä. Tilanne on siis täysin ristiriitainen, ainakin näin ihmisen kannalta ajateltuna.Toisaalta on ärsyttävääkin, että tietäisi tilanteeseen ratkaisun, mutta ei ole mahdollista toteuttaa sitä.

Rampen tarhausaikaa on tämän johdosta myös lyhennetty, joten toivoa vain sopii, etteivät hevosen keuhkot sano poks ja sekin on toissijainen murhe, jos hevosen jalat sanovat sen riehuessa poks. Rampelta kun on nähty kaiken maailman levadehypyt ja pystyynhyppimiset, jos se on jäänyt talliin yksin. Ehkei pitäisi turhaan maalailla piruja seinälle ennen kuin niitä siellä on?

Maastoreissu talvisissa maisemissa

2012-01-29T16:12:00.000+02:00

Varsinainen liikutus tänään oli juoksutus tyylillä askellajit läpi, mutta loppukäynneiksi innostuin lähtemään tuohon lähimetsään maastoilemaan - ties kuinka pitkästä aikaa pelkällä riimuvarustuksella. Metsässä oli yllätyksellisesti melko hyvät pohjat, parissa ylämäessä olisi hyvin voinut ottaa ravia tai laukkaakin.

Kaatuneita puita niiden myrskypäivien jäljiltä löytyi, joten ylitettäviä runkoja oli paljon. Tulikin siitä mieleen, että joskus pitäisi saada Rampesta kuva ylittämässä jotain korkeampaa runkoa, koska hyppäämiseenhän kuluisi aivan liikaa energiaa, joten runko on ylitettävä muuten tavalla tai toisella. Se on oikeasti melkoista rämpimistä, mutta ainakin hevonen saadaan nostelemaan jalkojaan!:D

Maastoreissu sujui todella hyvin, ainoastaan kuski jäätyi "hieman". Rampe olisi jatkanut metsässä samoamista mielellään pidempääkin, vaikka sen lempiosuus taisikin olla kaiken kasvillisuuden syöminen... Kotiin ei kuitenkaan olisi haluttu kääntyä ihan vielä. En oikein tiedä, miten pitäisi pukeutua, jotta pysyisi lämpimänä. Nytkin vaatetta oli niin paljon kuin päälle vain mahtui.

Rakkauskirje sinulle, hevoseni

2012-01-26T20:21:00.002+02:00

mätsärit 18.6.11, Nurmijärvi

Parahin Rampe, olisitko niin ystävällinen, että pysyisit tarhan aitojen sisäpuolella? Omistajasi saattaa saada muuten sydänkohtauksen, kun ei löydä sinua tarhastasi, eikä karsinastasi. Sinun ei myöskään ole syytä näyttää hölmistyneeltä, kun omistajasi on juossut pitkin poikin etsimässä sinua ja löytää sinut viimein. Ymmärrän kyllä, että se tallin tolpassa ollut kauralyhde oli liian houkutteleva, etkä sinä hevosparka sille mitään mahtanut, kun se suorastaan huusi nimeäsi. Nyt, kun sitä mokomaa viettelijätärtä ei enää ole olemassa, olisitko niin ystävällinen, että jättäisit vapaudenkaipuusi siihen, että juoksisit tarhasi rajoissa?

Ystävällisin terveisin, omistajasi
(joka kirjoitti tämän eilen ei-niin-rauhallisessa mielentilassa)

Rampe on mennyt päättämään, että tarhan aidat eivät häntä estele, sillä hän tahtoo olla villi ja vapaa. Rampe tuli viime viikolla ensimmäisen kerran aidoista läpi, eilen toisen kerran. Eilen Rampe vaihtoi myös isompaan tarhaan, jossa kulkee sähkökin paremmin. Eipä se kyllä paljoa auta, kun hevosella on kaksi loimea päällään, mutta toivotaan kuitenkin, että auttaisi. Tylsäähän tuolla luultavasti on, kun tarhaa yksikseen, mutta sille minä en valitettavasti mahda mitään. Kesä olisi tervetullut, sillä silloin Rampe pääsee laitumelle muiden hevosten kanssa ja jos vielä olemme syksyllä samassa paikassa, saa Rampe mahdollisesti tarhakaverinkin.

Eilen kävimme ajamassa Minnan kanssa Ponilla ja Mintulla - itse olin Ponin ohjaksissa ja Minna piti Minttua perähevosena. Olin aivan varma, että siitä reissusta ei kovin hyvää jälkeä voi tulla, kun Poni ainakin kesällä teki kaikenmoisia tempauksia ja itse en ollut ajanut millään otuksella vuoden 2007 jälkeen. Loppupeleissä reissu sujuikin melkein mallikkaasti. Kerran Poni kärryineen kävi ojan puolella, mutta sen jälkeen homma luisti kuin sula voi. Kivaa oli kyllä pitkästä aikaa käydä kärryttelemässä, kun tuon kokoisella hevosella sitä uskaltaa ajaakin!

Tänään tuli heppahippeiltyä Rampen kanssa. Aluksi ratsastin hetken aikaa perusvarustuksella, eli riimulla ja sen jälkeen harjoittelimme kaulanarulla menoa. Kaulanarun kanssa olen mennyt vain kerran aiemmin Rampella. Rampea on kuitenkin tullut ratsastettua sen verran riimulla ja harjoiteltu "samaan tyyliin" kääntämistä ja muuta, joten se sujui todella hyvin. Haluan kuitenkin tehdä kaiken uuden rauhassa, joten kaulanarun kanssa otimme vain pari ravipätkää ja lähinnä niitä kääntymisiä treenailtiin - ei siinä muuta uutta asiaa ole, ennen kuin lähdetään aitojen sisältä pois. Kaiken kaikkiaan Rampe oli oikein kiva tänään.

Olen suunnitellut tulevaa kisakautta jo hieman ja kisakautemme 2012 tulee näillä näkymin alkamaan toukokuussa. Mahdollisesti aikaisemminkin, jos tiedän varmuudella, että kisat ovat ulkokisat. Lähinnä tämä Suomen iki-ihana talvi määrittelee siis sen (+kuskin saatavuus). Tässä kuitenkin jotain, mitä olen tähän mennessä katsonut:
5.5. Stall Sandbacken, harjoituseste
(6.5. Jokera, matchshow)
20.5. Hankoniemen Ratsastajat, seuraeste
9.6. Stall Sandbacken, harjoituseste
(10.6. Stall Sandbacken, harjoituskoulu)

Talven ensimmäiset hankilaukat

2012-01-21T21:23:00.001+02:00

helmikuu 2011 - hevosella toppatakkia 600gr edestä, pakkasta -30

Ihan vastaavanlaisiin toimenpiteisiin loimituksen osalta ei ole tarvinnut vielä tänä vuonna ryhtyä, kuin yllä olevassa kuvassa, onneksi. Olisin vielä viikko sitten sanonut, että luntakaan ei ole yhtä paljon. Mutta kyllä sitä lunta onkin satanut tällä viikolla ja paljon, joten se ei enää päde.

Tällä viikolla olen päässyt harmittavan vähän tallille, joten emme ole päässeet Rampen kanssa nauttimaan kunnolla tästä lumesta. Pakkastakin olisi juuri sopivasti, eli vain muutama aste. Olen ratsastellut muutaman kerran ilman satulaa ja yhtenä päivänä irtojuoksuttanut, eli melko kevyt aloitus liikutukseen.

Tänään Rampe ei ollut oikein halukas tulemaan sisään, vaan sain leikkiä sen kanssa kissa ja hiiri-leikkiä noin viiden minuutin ajan. En edes muista, milloin viimeksi Rampe ei olisi antanut heti kiinni - varmaan viime talvena? Yleensähän Rampe tallustelee portille vastaan.

sekunti tai kaksi tästä kuvasta ja ainut, mitä näkyi, oli kuvaajan punainen pipo (joulukuu 2010)

Tälle päivälle olin jopa jaksanut suunnitella liikutuksen valmiiksi, johon kuului tämän vuoden ensimmäiset hankilaukat! Alkuverryttelyt toteutin kentällä, jonka jälkeen lähdimme käppäilemään pellolle - hyvä tapa toteuttaa välikäynnit. Emme kuitenkaan loppupeleissä sitten käyneetkään kuin kääntymässä pellon reunassa, koska en ollut ihan varma, oliko siinä yhdessä kohdassa oja vai ei... Ei ihan innosta lähteä kokeilemaankaan mahdollisia ojia, kun sitä lunta oli jo ojattomassa kohdassa niin paljon.

Toteutimme sen muutaman minuutin hankitreenin sitten tarhojen viereisillä alueilla. Vaikka lunta ei ollutkaan yhtä paljoa, kuin pellolla, oli se ihan riittävän raskasta Rampelle, joten loppuravit menin kentällä. Rampe oli todella hyvä hetken hangessa menon jälkeen, joten ratsastuksen lopettaminen vaati melkoisen suurta itsekuria - onnistuin kuitenkin silti, täysin suunnitelmieni mukaan. Nyt olisi hiljalleen tarkoitus lisätä hangessa menoa, mutta ihan Rampen kunnon puitteissa. Se on kuitenkin lähestulkoon seissyt kaksi kuukautta, joten malttia kaivataan.

Asiasta kukkaruukkuun. Santtu on kasvanut aivan hirmuisesti ja jaksaa jo lenkkeillä pidempiä lenkkejä - eikä muuten enää palele ulkona ollessaan. Santtu mielellään riehuisi ja leikkisi ulkona, mutta Sini hidastaa hieman pennun touhuja, koska ei jaksa kävellä, vaan kääntyy aina kotia kohden. Sini ei muutenkaan ole vielä oikein tottunut ajatukseen Santusta, vaan murisee ja haukkuu vaikka 24 tuntia putkeen, jos niikseen tulee. Koirat nukkuvatkin eri huoneissa, jotta joku muukin saa nukutuksi täällä.

Santtu on myös opetellut tule-kutsua (joka toimii jo poikkeuksetta), irti-käskyä (toimii vaihtelevalla menestyksellä), hoitotoimenpiteitä (kynsien leikkuu, harjaus, pesu), sisäsiisteyttä lisää ja taluttimessa kulkemista. Santtu käyttäytyykin hihnassa jo paljon paremmin, kuin vanha koiramme ja lähestulkoon aina pysyy vierellä. Muita kulkijoita olemme jonkin verran ohittaneet (tai katselleet pieneltä etäisyydeltä) ja on onni omistaa ruualle perso koira - ei tarvitse kuin vähän rapistaa jotakin ja koiran huomio on koko ajan sinussa. Koiria emme kuitenkaan ole vielä ohitelleet, joten saa nähdä, miten se tulee sitten sujumaan, kun ensimmäinen kerta on edessä. Kunhan aloitamme riittävältä etäisyydeltä, pitäisi senkin alkaa sujumaan.

12vko 21.1.2012, kännykkälaatu

Varustepostaus: satulahuovat [osa1]

2012-01-17T15:47:00.000+02:00

Jonkin verran minulta on toivottu varustepostausta, joten päätin toteuttaa sen nyt. Varusteita on kuitenkin kertynyt niin paljon, että postaus tulee osissa, enkä esittele välttämättä kaikkia varusteita - haluaisinkin kuulla, mitä varusteita haluaisitte esiteltävän. Ensimmäisenä aloitan lempivarusteistani: satulahuovista. Satulahuopia ei voi koskaan olla liikaa, eihän? Esittelemättä jätin 7 huopaa, sillä ne eivät ole käytössä(eivät kyllä kouluhuovatkaan ole tällä hetkellä).

Jos sinua ei kiinnosta varusteidemme pälläily, skippaa tämä postaus. Vastatkaahan kaikki kuitenkin sivupalkissa olevaan kyselyyn!:)

Este- ja yleishuovat

Ensimmäisenä pari lemppariani, molemmat Equilinelta. Harmaa huopa vaaleansinisellä koristenauhalla on ostettu HIHS:stä, ruskea vaaleanpunaisella koristenauhalla (jonka väriä muuten kuva vääristää) Salosta viime kesänä. Kesällä ruskea vielä oli kisa- ja valmennushuopana, nyt molemmat kotikäytössä.

Näistäkin huovista tykkään todella paljon, vasemman puoleinen on Lami-Cellin ja oikean puoleinen Glen Gordonin. Kuva vääristää värejä taas todella paljon. Molemmat huovat ovat löytäneet tiensä meille Lohjan K-maataloudesta, Lami-Cell viime keväänä ja GG 2010 keväällä. GG:n huopa on kisa- ja valmennushuopana, Lami-Cell kotikäytössä.

Oikeastaan pidän näistäkin todella paljon, molemmat Eskadronin huopia. Vaaleanvihreä on ahkerassa käytössä, se on ostettu HIHS:stä v. 2009 ja tummanvihreä, joka on hieman vähemmällä käytöllä, on saatu joululahjaksi saman vuoden jouluna. Tummanvihreällä käyttöä vähemmän lähinnä sen takia, että kuskille ei löydy mätsääviä vaatteita sen kanssa...

Tälle huovalle ei ollut kaveria, joten sen takia se on yksinään. Huopa on euro-starin ja se on ostettu kesällä HEVO's:sta. Huopa on kotikäytössä kesäisin, talvella siihen sopivia varusteita ei löydy.

Kouluhuovat

Kouluhuovista tykkään näistä kahdesta eniten, vasemman puoleinen on Lami-Cellin ja oikean puoleinen Kingslandin. Lami-Cellin huopa on Horzesta ostettu syksyllä 2010, Kingslandin huopa on satula.comin liikkeestä viime keväänä.

Sitten on nämä Eskadronin perushuovat, joista vaaleansininen on peräisin HIHS:stä v. 2010. Vihreä on tilattu Calevosta viime vuoden helmikuussa.

Tämä kuva taas vääristää... Vaaleansininen on Hööksin huopa, jonka olen ostanut käytettynä. Sitä ei meillä ole käytetty kertaakaan, enkä edes enää siitä pidä (turha ostos siis). Tummansininen (en muista merkkiä, huovan selässä kolme hevosta vierekkäin) on ostettu HEVO's:sta, ajankohdasta en ole ihan varma. Montaa kertaa sitä ei kyllä ehditty käyttämään, ennen kuin satula vaihtui.

Pikkupakkasia

2012-01-15T18:37:00.000+02:00

Pakkasasteita ei sitten tänään tullutkaan kuin -10, joten noiden loimien kanssa ei ollutkaan mikään kiire, vaan hyvin riitti kevyempikin toppis ulos. Kovemmille pakkasille loimitussuunnitelmat menevät muutenkin uusiksi, koska ostamamme kevyt talliloimi ei istu Rampelle, vaan tulee varmasti hiertämään hevosen karvat, joten siitä ei meille paljoa iloa ole. Jännä, kun noita loimia on määrällisesti paljon, mutta niistä vain 3-4 on käyttökelpoisia istuvuuden puolesta. Kokemukseni perusteella sanoisin siis, että niihin loimiin kannattaa panostaa, ei se hinta pelkästään merkistä koostu.

Ehdin vähän liiaksi iloitsemaan lumen tulosta, sillä eihän se alla oleviin pohjiin tietenkään vaikuttanut, joten käyntipainotteinen päivä oli tänäänkin tiedossa. Ratsastin suurimmaksi osaksi tallin viereisillä hiekkateillä edes takaisin (yhteen suuntaan varmaan n. 200m), koska siellä on tasainen pohja, jolla voi ravaillakin. Rampea hieman jännitti yhdellä pihalla ollut lapsi, joka hiihti. Suksista lähti kovin kummallinen ääni, etenkin mäkeä laskiessa. Pihan ohi pääsimme kuitenkin hyvin, kun pysäytin Rampen aina ennen kuin se ehti itse pysähtymään ja etenimme kerrallaan pari askelta eteen, tietenkin kehujen saattelemana. Rampella tämä on kaikista toimivin tapa, eikä hiihtävä lapsi enää loppujen lopuksi niin jännittävä ollutkaan.

On muuten ihanaa huomata, miten päivät pitenevät. Kun viluissani odotin bussia puoli viiden aikoihin, ei ollut vielä lainkaan pimeää! Jonain päivänä ensi viikolla voisikin lähteä kummastelemaan tuolle läheiselle raviradalle, jota saa käyttää kolmen jälkeen. Aiemmin kun on alkanut jo hämärtymään niihin aikoihin. Siellä varmaan voisi olla myös vähän parempi pohja, joten pitää selvittää, mistä sinne pääsee. Olen vain vähän arka lähtemään tuohon lähimetsään, koska siellä on yksi pätkä sellaista risukossa tarpomista, jossa hevosen jalka voi jäädä kiinni johonkin (myös siis sellaisia kapeita, syviä kuoppia), enkä tietenkään enää muista, missä ne kohdat olivat, jotka piti kiertää (syksyllä ne näki hyvin). Joka tapauksessa täytyy lähteä jonnekin uusiin maisemiin, eihän tuota samaa tietä kovin kauaa jaksa edes takaisin tarpoa. Jos jotain huonoa tämän hetkisessä tallissa on, niin ehdottomasti se on maastojen puute.

©Tiia Rämö, maaliskuu 2011

2012-01-14T22:35:00.001+02:00

Perjantai 13. tuli ja meni, olin suunnitellut pysytteleväni sisätiloissa ihan vain omaksi parhaakseni, sillä minulle ei ikinä tapahdu ainakaan mitään hyvää kyseisenä päivänä - kamalimpana tulee mieleen perjantai 13.4.2007, jolloin hoitoponini muutti todella kauas, eikä ikävä ole helpottanut vieläkään. Silloin, kun ikävä iskee, ei sille ole mitään tehtävissä ja viime kesän uudelleen tapaaminen tuntui vain vahvistavan sitä tunnetta, eikä tuonut helpotusta, kuten olin ajatellut. Ehkä, jos asiat olisivat hyvin ponin kohdalla - no kyllähän ne sinällään olivatkin, mutta se vaikutti samalta, kuin moni muukin tuntihevosena koko elämänsä ollut, eli apaattiselta.

Perjantaista kuitenkin selvittiin hengissä (ilmeistä?). Hankkiuduin eilisessä kylmyydessä kuitenkin ilmeisesti kuumeeseen, joten eilen satanut lumi ei paljon auttanut, mitä tulee Rampen liikutukseen. Pakkasia on kuitenkin luvattu ainakin vielä ensi viikoksi, joten lumien pitäisi pysyä. Ehkä siis vielä ehdin ratsastamaan, vaikka tämä päivä jäikin välistä, eli ei kannata turhaan stressata. Nyt illemmalla kuitenkin tajusin, että unohdin viedä Rampen paksummat toppaloimet tallille ja huomiseksi on luvattu -17, joten niille olisi käyttöä. Toivottavasti ei kamalan paljoa palelisi hevonen, kun vasta päivällä saan loimet vietyä tallille.

Kun nyt ei taas vaihteeksi mitään päivitettävää ole, ajattelin, että olisi jälleen kysymyspostauksen aika. Kysymyksiä siis tulemaan, niin Rampeen, minuun, kuin Santtuunkin liittyen.

Ainiin, tutustukaahan myös Minnan blogiin, Tanssii Talikon Kanssa on hengissä jälleen!:) Rampestahan siellä ei enää ole juttua, koska Rampe ei enää Minnalla asusta, mutta Minnan tämän hetkisestä ponilaumasta juttua tulee kyllä löytymään.

Sekalaista soopaa

2012-01-10T18:59:00.001+02:00

Kiesus, miltä Rampe onkaan näyttänyt kaksi vuotta sitten (tammikuu 2010)

Jokainen, joka on vähänkään kuvannut, tietää varmasti sen tunteen, kun huomaa poistaneensa kamerasta kaikki videot tai kuvat sen yhden videon tai kuvan sijasta? Tai sitten ei, saatan yksinkertaisesti onnistua harvinaisen usein säätämään jotakin. Tarkoitus kuitenkin oli tehdä jälleen videopostaus blogiin parin päivän takaisista klipeistä, mutta ehdin poistaa reilusta 30 klipistä yli 20 ennen kuin tajusin, ettei sen yhden klipin poisto vie ehkä niin kauaa... Tehty mikä tehty, jälleen kerran, joten turha sitä jäädä murehtimaan.

Saattekin ihailla tässä postauksessa parin vuoden takaisia kuvia: Rampen ihanaa mahaa, hemaisevaa harjaa ja ihanan pörröistä talviturkkia. Mutta ihan aikuisten oikeasti, tuon otsaharjan haluaisin takaisin (kirjoitin yhtenä päivänä jopa v*tutuspostauksen Rampen otsatukasta, mutta se jäi jostakin mainitsemattomasta syystä julkaisematta:D). Alkuvuodesta 2010 ei ollut vielä mitään ruskeita haituvia harjan seassa, toisin kuin nyt, kun takaisin kasvanut harja on lähinnä kirjava. Musta taitaakin tätä nykyä olla jo vähemmistöväri harjassa.

En oikeastaan edes tiedä, miksi avasin bloggerin, sillä minulla ei ole mitään kirjoitettavaa, (huomaahan sen jo kahdesta ensimmäisestä kappaleestakin) eikä mitään materiaaleja, mutta mieleni vain teki kirjoittaa nyt. Taidan olla nykyään hieman hajamielinen. Lempilapasenikin unohdin tänään aamulla auton takakontin päälle, joten niitä ei enää ole. Tai on, jossakin päin Vantaata. Unohtelen kaikkea muutakin nykyään (kuten avaimet ulko-oveen, tunnuslukuni jne), enkä oikein tajua, mihin muistini on yhtäkkiä kadonnut. Kuitenkin jotkin asiat jäävät hyvin päähäni, mutta esimerkiksi tuo aina samana pysynyt tunnusluku on jonnekin kadonnut tyylillä puff, vaikka aiemmin minulla ei ole ollut mitään ongelmia muistaa sitä.

tammikuu 2010

Hajamielisyyteni keskellä olen kuitenkin muistanut yhden asian: vaihdoin ratsastusseuraani vihdoinkin. Sekin tosin piti tehdä jo vuonna 2009, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö niin? Jos sen alueluvankin saisin hankittua ensi vuodeksi, niin olisi hyvä. Tällä hetkellä tuleva kesä (ja tulevat kuukaudet) näyttää kuitenkin niin epävarmalta vielä, etten sen varaan voi laskea.

Olisi kuitenkin ihan kiva saada ainakin aluelupaan vaadittavat tulokset tänä vuonna, koska ensi vuonnahan Rampe on jo 18-vuotias. Huh, enää kaksi-kolme vuotta siihen, että pitäisi alkaa miettimään, mitä tekee Rampen kanssa, sillä olen ajatellut päästäväni sen kevyemmälle käytölle kaksikymppisenä (vaikka eipä tämä harrasteputteilu erityisen raskasta muutenkaan ole). Jos se siis pysyy ehjänä siihen asti. Se kuitenkin vaatii toista hevosta, mikä on ongelmallinen osa kuviota täysihoitotallipaikkojen hinnoilla. Sen näkee kuitenkin silloin sitten, mikä on tilanne. Mutta kiire tässä kyllä tulee suunnitelmieni kanssa, mitä Rampeen tulee, se tässä oli pointtina.

Hevonen pitäisikin saada tänä vuonna siihen kuntoon, että pääsisimme vihdoinkin koulukisoihin ja Rampen pitäisi hieman siedättyä kisapaikkoihin - tosin viimeisen kohdalla ei voi paljoa enää odottaa. Minusta tuntuu, että maneesikisat saamme unohtaa kokonaan Rampen kohdalla, eli se rajaa entisestään "aikarajoja". Asiaa ei kyllä yhtään helpota tämä vähäluminen talvi, kun monta kuukautta on jo nyt mennyt täysin hukkaan. Tosin olin kyllä täysin jäässä tässä yhtenä päivänä, kun pakkasta oli -12 astetta, eli niitä -30 pakkasia ei kaivattaisi. Kesä on paras aika Suomessa, harmillista onkin, että sitä kestää niin vähän aikaa (Olen ilmeisesti jo unohtanut ötökät ja luultavasti niistä johtuvat Rampen syksyn silmäsairastelut ja klinikkareissut).

helmikuu 2010

Kuten varmaan huomaattekin (jos olette tänne asti lukeneet), en ole juuri mitään kirjoittanut, pyörittänyt vain sanoja tasolla sittisontiaisen elämä. Ehkä se sallitaan yhtenä postauksena muiden joukossa?:D Ainiin, tämä ulkoasu ei muuten ole pysyvä, ainoastaan väliaikainen, mutta värimaailma tulee kyllä olemaan jatkossa jotain tämän suuntaista. Haluan kuitenkin kehittää itseäni aina, joten mielipiteitä uudesta ulkomuodosta saa siitä huolimatta kertoa.

Kuulumisia

2012-01-06T19:23:00.002+02:00

Mistähän sitä jälleen alottaisi? Maanantaina meillä satoi lunta, josta koirat (jopa Sinikin!) olivat ihan innoissaan. Tiistaina kuitenkin tuli vettä (ylläri ylläri), mutta kenttä oli vielä sen verran hyvässä kunnossa lumen ansiosta, että pääsin ratsastamaan heti kengityksen jälkeen.

Menin ilman satulaa, joka ei ehkä ollut kovin ihanteellinen asetelma, kun hevonen on ollut pohjien armoilla liikutuksen suhteen marraskuusta ja se on pudottanut kaikki vähäisetkin lihakset, jotka onnistuimme hankkimaan takaisin. Ei se 17-vuotias hevonen enää palaudu samalla tavalla, vaikkei vielä aivan seniili olekaan.

Ratsastuksen meinasin jättää kesken useampaan kertaan, välillä kävin maastossakin (tai tallin viereisillä hiekkateillä) pitämässä hengähdystaukoja välikäyntien lisäksi, jotta en luovuttaisi. Suunnilleen keskivaiheessa ratsastusta Rampe alkoi toimimaan kohtalaisesti - okei, sekin olisi valhe, joten sanoisinko, että se sentään taipui jo hieman, eikä enää pompannut sätkynuken tavoin siirtymisissä.

Laukassa Rampe kuitenkin oli todella hyvä, vaikka ravista en mitään saanutkaan irti. Ratsastin kulmia pienellä neliöllä ja johan Rampekin suoristuessaan alkoi laukkaamaan ylös ja laukka alkoi pyörimään paljon paremmin, kuin normaalisti. Laukkatyöskentelyyn (tai "työskentelyyn") oli hyvä lopettaa, eli sen jälkeen menimme vain loppuravit ja tielle taas kävelemään.

Mikään ei kuitenkaan ole ikuista ja keskiviikosta lähtien pohjat ovatkin olleet taas siinä kunnossa, että ei ole toivoakaan siitä, että pääsisi liikuttamaan muutenkin kuin käyntiä. En tosin odotakaan enää kohtuullisia pohjia ennen huhtikuuta, eli saa nähdä, millainen työsarka silloin on edessä. Kyllä se maneesitalli olisi aika hyvä, (tosin Uudellamaalla se on ainut mahdollisuus ympärivuotiseen treeniin tälläisenä normaalina talvena) mutta eipä sellaisia Rampen vaatimuksiin sopivia paikkoja edes taida olla.

Asiasta kukkaruukkuun. Eilen lähdimme Santun kanssa Minnalle yöksi. Santtu käyttäytyi vieraassakin paikassa todella hyvin, eikä ollut mitään ongelmia. Ulkona oli vain hieman kurjat ilmat, joten Santtu ei päässyt sen vuoksi tutustumaan hevosiin sen paremmin.

Tänään kävimme Santun kanssa sen kasvattajan luona, koska korvat ovat alkaneet näyttämään yhä enemmän siltä, että ne tulevat nousemaan. Kasvattaja näytti meille miten ne teipataan, eli nyt siis on teipit korvissa. Teippejä pidetään aina noin viikko kerrallaan ja sitten pari päivää tuuletusta korville, jonka jälkeen jatketaan taas teippien pitoa. Toivottavasti tästä olisi apua.

Vuoden parhaat ja noloimmat

2011-12-30T23:11:00.000+02:00

Kuluneen vuoden parhaat hetket, parhaat kuvat ja suunnitelmia vuodelle 2012. Mikäli en huomenna ehdi postailemaan, niin hyvää uutta vuotta kaikille!:) Aamulla yritän ehtiä ratsastamaan Rampen, jos sitä vaikka maastoon lähtisi. Aattoilta ja -yö kuluvat yksin koiravahtina kotona, illalla tallille iltaruokkimaan hevoset ja sieltä takaisin kotiin vahtimaan koiria. En vielä tiedä, kuinka paljon täällä takapajulassa raketteja ammutaan (muutimme kesällä), mutta sehän selvinnee huomenna. Sitten niihin vuoden kohokohtiin! (Varoitus jo ennalta: tämä on todella pitkä)

Vuoden parhaat kuvat

Vuoden paras ravikuva

Tämä kuva kuvattiin huhtikuussa, eli kentällä menoja ei paljoa vielä sairasloman jälkeen ollut ollut, mutta silti tämä jäänee mielestäni parhaaksi ravikuvaksi tältä vuodelta. Kuvan kuvannut Minna.

Vuoden paras irtojuoksutuskuva

Tämäkin kuva kuvattiin huhtikuussa. Hevonen on kerrankin innokkaan (ei siis lahnan) näköinen ja kuva tuo mieleeni sen riemun tunteen, kun kenttä oli 10.4. sulanut ja saimme mennä ensimmäisen kerran kentällä sairasloman jälkeen, odottaen innolla tulevaa. Kuvan kuvannut Minna.

Vuoden paras kaverikuva

Tämä on kesäkuun satoa, kuvassa on tietenkin Rampe ja c-t. Irish Dream. Dreamikin uskaltautui kiiman aikana haistelemaan Rampea, vaikkakin vain laitumen aidan takaa, kun normaalisti kuului kauhea kiljunta ja etujalat lensivät, jos hyvin "orimaisen" Rampen kanssa ohitti tamman kolmea metriä lähempää. Kuvan olen ottanut itse.

Vuoden paras kuva meistä

Tämä "kategoria" oli ehkä kaikista vaikein, sillä valinnanvaraa löytyi paljon normaaliin verrattuna. Päädyin kuitenkin tähän kesäkuussa kuvattuun kuvaan meistä, sillä kesää todellakin kaivattaisiin takaisin tässä vaiheessa vuotta! Kuvan on ottanut Minna.

Vuoden paras rakennekuva

Rajaukseltaan kuva saisi olla parempi, mutta muuten lienee varmaan turhaa selitellä valintaani? Kuva on kesäkuun mätsäreistä ja vaikka Rampe saikin tulokseen vain sin (sinisille ei kehää, parina wpb), näyttää hevonen ihan hyvältä, etenkin kun vertaa siihen aikaan, minkä sitä oli tuohon mennessä saanut liikuttaa - 3kk. Kuvan on kuvannut äitini

Vuoden paras kisakuva

Parhaaksi valikoitui nyt tämä kuva ja valintaani saatetaan hieman ihmetellä. Kuva on kuitenkin mielestäni hauska: itse näytän sitruunan syöneeltä ja Rampe hymyilee puolestani. Sille voisi piirtää puhekuplan: "Hymyä huuleen!" tai jotakin muuta vastaavaa. Kuvan on kuvannut Janina Lindström.

Vuoden paras "moka"kuva

Tätä ei sitten tarvinnut ollenkaan miettiä! Rampe kieltää todella harvoin (kys. kerta oli sen ensimmäinen kielto meillä olon aikana) ja sitten, kun se kerrankin tapahtui, tehtiin se tyylillä. Rampe selkeästi harjoitteli keilausta, sillä kaadoin koko esteen tolppineen päivineen. Täyskaato! Kuvan on kuvannut Minna.

Vuoden hetket

Vuoden noloin hetki: Tätä ei tarvitse miettiä sen kauempaa, minulla oli kaksi vaihtoehtoa (molemmat kisoista) ja näistä kahdesta vaihtoehdosta noloimmaksi pääsi tämän vuoden ensimmäisten kisojen kunniakierros. Kun ruusukkeet oli jaettu ja tuli kunniakierroksen aika, ei Rampe liikkunut yhtään mihinkään ja minulla ei tapani mukaan ollut raippaakaan kädessä, jotta olisin saanut hevosen hereille. Ja tästä on videokin, se on karua katseltavaa!:D Pääsimme kyllä sitten jossain vaiheessa (hitaan reaktion jälkeen) mukaan, mutta puolikentällistä jäljessä.

Vuoden paras hetki kisoissa: Sandbacken 27.8. Ensimmäinen rata meinasi kuulua vuoden noloimmaksi hetkeksi, mutta se toinen rata! Toinenkin rata kusi vitosesteelle asti, mutta sen jälkeen rata on paras kisaratamme. Ja se uusinnan toinen este oli paras kohta tältä radalta. Hevosta pystyi ratsastamaan lähestyessä eteen ilman, että paketti hajosi, hyppy oli ihan hyvä ja laskeutuessa meinasi tulla ristilaukka, mutta Rampe vaihtoi sen automaattisesti heti seuraavassa hetkessä, ennen kuin itse ehdin edes reagoida sen enempää tilanteeseen. Vaikka rata olikin ilmeisen hidas siitä huolimatta, että ratsastin eteen (laukka sopisi paremmin kuullema kouluaitojen sisälle), ei Rampea yleensä pysty senkään vertaa ratsastamaan eteen.

Vuoden paras hetki kotona (ei valmennus): Hyppykerta kotona, mutta se "ahaa"-fiilis ei tullut hypyistä, lähestymisistä tai muustaakaan vaan siitä aina-minua-niin-vaivaavasta laukasta. Kolme ilmavaa askelta, hevonen laukkasi ylös, siis oikeasti ylös ja laukka oli puhdasta. Vaikka kyllä se muulloinkin on ne pari askelta puhdasta, mutta ei mitenkään hyvää muilla tavoin, eikä Rampe laukkaa ylös. Se tosin vaati sen laukan pyörittämisen istunnalla, nostamisen ylös vatsalihaksilla ja ylläpitämisen.

Vuoden paras hetki kotona (valmennus): Tähän oli useampia vaihtoehtoja, koulutunneilta ja estetunneilta, mutta päädyin kuitenkin ensimmäiseen estetuntiimme, sillä se aloitti suunnan parempaan. Rampea piti ratsastaa tsäp-tsäp-tsäp pohkeella aina juuri ennen estettä, mutta siitäkin alkoi hiljalleen löytymään jonkinnäköinen eteenpäinpyrkimys ja viimeisten hyppyjen aikana saatoin jo hieman odottaakin hevosta. Lisäksi jouduin hyppäämään 3 reikää normaalia estejalustintani lyhyemmillä jalustimilla (kuten ratsastan nykyäänkin), mutta tästä alkoi kehitys siihen suuntaan, että pääsen paremmin kevyeeseen istuntaan, mukautumaan hyppyihin ja myötäyksenikin on jo paljon parempi. Lisäksi opin itse huomaamaan, milloin jännitän käsiäni täysin huomaamattani, jolloin pystyn jo itse välillä puuttumaan asiaan. Yksin hypätessäni yhdistän nyt sitä laukan pyörittämistä, mutta myös eteen ratsastusta.

Vuoden läheltä-piti tilanne: Tähän ei suinkaan kuulu minut useammaksi viikoksi minua loukannut putoaminen, vaan se, kun olimme palaamassa Rampen kanssa maastosta ja ori hyppäsi aidan yli peräämme. Ehdin kuitenkin tajuamaan tilanteen onneksi ajoissa ja ehdin juuri ja juuri selästä alas ja alta pois, kun tappelu alkoi. Kyllä siinä mietittiin, että satuttaako jompi kumpi hevosista toista todella pahasti (Rampe olisi sen lisäksi voinut myös sotkeutua ohjiin) ja miten tilanteesta selvitään. Yksin en olisikaan selvinnyt, mutta onneksi Minna tuli apuun. Molemmat hevoset selvisivät kuitenkin onneksi ilman vakavia vammoja.

Vuoden 2012 suunnitelmat:

Alkuvuodesta (jos lunta tulee) on tarkoitus aloittaa hankitreenit ja lihasten hankkiminen takaisin. Kun sitä lunta sitten joskus ehkä tulee, jatkamme myös valmennuksia, vaikka niiden kanssa joudummekin aloittamaan lähes kokonaan alusta tämän tauon vuoksi taas.

Huhtikuussa on tarkoitus suunnata vuoden ensimmäisiin kisoihin, estepuolella. Jatkamme 60cm ja 70cm ja kun laukka toimii samalla tapaa, kuin kotonakin, vaihtuvat luokat 70cm ja 80cm. Hyvinä päivinä 70cm ja 80cm olisi järkevämpi vaihtoehto, mutta huonompina päivinä joudun kuitenkin keskeyttämään sen 60cm:kin, joten kannattaa ensin lähteä hakemaan se laukka mahdollisimman monissa kisoissa ensin siedettävään kuntoon.

Kesällä menemme hyppäämään maastoesteitä ja katsomaan, jos itse innostuisin niistä, sillä valmentajamme mukaan kenttäratsastus voisi sopia Rampelle (toki tiedostan, että siihen kuuluu myös rataesteet ja koulu). Kesällä menemme myös ehkä valmentajani pitämälle viikonloppuleirille/kurssille, katsoo nyt. Jossain vaiheessa kesää haluaisin käydä myös mätsäreissä, sillä tykkäsin todella paljon tämän vuoden kokemuksesta.

Loppukesästä tai alkusyksystä haluaisin meidän olevan siinä pisteessä jälleen, että voisimme katsella koulukisoja. Todennäköisesti harjoituskisoista aloitetaan ja luokkana jokin Helppo C. Tämä vaatii sen kohtalaisen laukan, tietenkin olisi paras, jos se olisi puhdas, mutta siihen en menisi liiaksi luottamaan. Lisäksi Rampen tulee jaksaa kulkea "rata"ravissa rentona, johon vaaditaan myös kuskilta melkoisia vatsalihaksia.

Kotona meidän pitää harjoitella ehdottomasti myös sitä, että ratsastan kunnolla myös niinä päivinä, kun ei ole valmennusta. En siis saa jäädä vain pörräämään ympyrälle, vaan minun pitää treenata myös pohkeenväistöjä, sulkuja, avoja jne. Tämä voisikin olla uuden vuoden lupaukseni: ratsasta kunnolla ja tee tarkempi treenisuunnitelma.

Ensi vuodelle haluaisin kuulla teidän, lukijoiden, mielipiteitä blogista. Missä pitäisi parantaa, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mitä haluaisitte lisää blogiin?

Myrskyjä?

2011-12-27T23:40:00.000+02:00

kyllähän siinä oli katto, tuolitkin majailivat huomattavasti eri paikassa...

Huh, mikä sää oli eilen (taino sää olisi ollut hyvä, mutta ilman sitä tuulta), eikä myrsky edes tainnut olla pahimmillaan Uudellamaalla? Sähköt olivat poikki, koko päivän iltaseitsemään asti. Aamulla viideltä sähköt vielä toimivat, mutta eivät enää seitsemältä, kun heräsin ruokkimaan Santun. Talli, jolla Rampe asuu, on ilman sähköjä edelleen, eli kaksi päivää sähköttä jo menty.

Meillä kotona pysyi parvekkeella ihan hyvin kaikki lyhdyt, mutta tallilla sitten (menin tekemään päivätallia) olikin puu kaatunut kentälle ja rikkonut aidan siitä kohdasta, osa kentän aidasta lähtenyt irti tolppineen päivineen, tarhakatoksen katto myös tipotiessään, puutuolit lennelleet suojaisasta paikasta ja mitähän muuta mukavaa. Niin ja ämpärijuotolla koko päivän hevoset, koska vettäkään ei tullut. Karsinoiden siivoaminen pilkkopimeässä (näin talvisin ei ikkunoistakaan valoa juuri tule, vaikka kaikissa karsinoissa oma ikkuna onkin) oli melkoinen taitolaji, luultavasti en olisi "hyväksynyt" jälkeä, jos olisin siivonnut valot päällä ja olisin tehnyt sen silloin puolet nopeammin. Sitä vaan huomasi, miten riippuvainen sähköstä onkaan.

Hevoset olivat koko päivän sisällä, ajattelinkin, että päästäisin Rampen kentälle riehumaan, jos ei tuulisi kauheasti. Kaikki lähistön puut kuitenkin näyttivät siltä, että kaatuvat hetkenä minä hyvänsä, eikä kentällä ollut sitten kaikkia aitojakaan, joten se suunnitelma jäi siihen. Rampen takajalat olivat kyllä ihanat pökkelit sisällä seisomisen vuoksi, mutta eihän sille mitään mahda.

takajalat...

Tallilla ei mitään tänäänkään oikein Rampen kanssa päässyt tekemään (kun ei tosiaan ollut valoa ja tulin vasta pimeään aikaan tallille), joten huomenna täytyy sitten mennä heti päiväsaikaan, jotta näkeekin jotain, mikäli sähköjä ei vielä ole. Vähän kurjaa tämä kyllä on, mutta en tiedä, tekisinkö ulkona muutenkaan niin ihmeitä, kun pelkästään roskien vientireissullakin meinaa lentoon lähteä.

Mietin tässä tänään, että millon viimeksi olen oikeasti kunnolla päässyt ratsastamaan? Varmaan lokakuussa, marraskuussa alkoikin olemaan jo vaihtelevat pohjat ja joulukuussa olen ollut vain muutamia kertoja selässä. Rampekin on kyllä sen näköinen, ettei mitään ole tehnyt ja ratsastaessakin se on aivan yhtä kamala. Sitten kun osuu yksi-kaksi päivää niin, että pohjat ovat kunnossa, ei voi kuitenkaan liikuttaa kunnolla, koska seuraavan päivän pohjista ei tiedä ja hevonen on ollut ratsastamatta niin pitkään muuten kuin käyntiä. Kyllä se vaan niin taitaa olla, että maneesitalli on ainut vähänkään viisas ratkaisu Suomen oloissa, ainakin silloin, kun talvi on tyypillinen. Treenisuunnitelmankin olin tehnyt valmiiksi tälle talvelle, mutta tässä taas nähdään, miten se onnistuikaan:D

Santtu on kotiutunut hyvin, ulkona kävimme ensimmäisen kerran lauantaina (kasvattajan luona ei ulkoillut huonojen säiden vuoksi) ja näyttää kyllä tajunneen idean, vaikka eihän se toki vielä pysty pidättämään. Tekee kuitenkin ulos, kun sen sinne vie. Sini ei kyllä välitä pennusta sitten yhtään ja varastaa kaikki tämän puruluut, vaikka omiakin olisi.

Blogin nimi tulee varmaan muuttumaan, kaikessa yksinkertaisuudessaan olen ajatellut nimeksi Kolmen Koplaa, koska en saanut molempien(Rampe+Santtu) nimiä yhdistettyä mitenkään viisaasti. Ehdotuksia toki otetaan vastaan ja jos niitä useampia tulee, voin laittaa äänestystä pystyyn:)

24. luukku

2011-12-24T23:00:00.000+02:00

Kiireitä on pitänyt, joten taas luukut tulevat yhdessä - pahoitteluni tästä, joulukalenteri meni kyllä loppua kohden aina vain huonompaan suuntaan, kun ei ideoita oikein voinutkaan toteuttaa. Osan kiireistä on aiheuttanut tuo pieni valkoinen tuossa kuvassa, vai pitäisikö sanoa, että hänen järjestelynsä. Hän on valkoinen kääpiösnautseriuros Backout's Iceberg "Santtu" ja haimme eilen pennun kotiin. Santtu on minun koirani (Sinihän on perheen yhteinen koira, joten tuntuu oudolta edes sanoa, että minun koirani), joten blogi tuleekin varmasti muuttumaan sillä tapaa, että välillä on päivittelyjä myös Santusta.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa sujui hyvin, matka meni minun sylissäni nukkuen ja kotona on tutustuttiin paikkoihin, leikittiin, syötiin ja pääosin nukuttiin. Reippaalta Santtu ainakin vaikuttaa, vaikka onkin uusi paikka ja uudet ihmiset:) Ja tietenkään ei voi unohtaa Siniä, joka juoksee pentua karkuun ja kyräilee toiselta puolelta huonetta, mutta eiköhän sekin vielä saada tottumaan.

Varsinaisesta luukusta paljastuu video Rampen ja Santun jouluaatosta (tai pari klippiä siitä), hyvät joulut teille kaikille lukijoille!:) Joulukuvaa ei saatu tänä vuonna otettua, joten sellaista ei tänä vuonna blogiinkaan tule.

Tästä sitten olisi paluu normaaliin postailuun blogin suhteen, toki aina välillä voin teidän toiveistanne jotakin erikoispostausta tai muuta väsäillä, eli ei se tähän loppunut:) Se minun synttäri+joululahjani (jota arvuuttelin 5. luukussa) on muuten se, että äitini maksaa osan uudesta kamerasta, joten uusia kuvakin on sitten tulossa, kun runko saapuu.

20. ja 21. luukku

2011-12-21T20:00:00.000+02:00

Minttu, Minna, Grändi

Ajattelin, että täällä saadaan viettää lumeton joulu, mutta yön aikana oli satanut lunta (tosin, onhan vielä pari päivää aikaa sulaa) ja tänään aurinkokin paistoi pitkästä aikaa, joten lähdimme ensin kuvailemaan Janinasta ja Leyasta joulukuvia, jonka jälleen Minnasta ja poneista. Sitten illan hämärtyessä (valoinen aika saisi olla pidempi!) suunnattiinkin "Rampen" tallia kohden ja sieltä materiaalina muutamia videoita. Alla olevassa videossa niitä, pari vanhempaa klippiä ja muita tältä päivältä(Sinistä ja Grändistä):)

19. luukku

2011-12-19T08:46:00.000+02:00

viime talvelta

Mulla oli sellainen fiilis, että olisin halunnut Rampen historiasta kirjoittaa tähän luukkuun sen verran, kuin sen historiikista on selvinnyt, mitä sen edellisten omistajien ja hoitajien (ja tallityöntekijöiden) kanssa olen vaihtanut sähköpostia jne. Olen kuullut sanasen Rampen kenttäkisoistakin (tosin, kertovat tuloksetkin jotain...) ja ilmeisesti kaverini sen on siellä vilaukselta nähnyt, eli paljon aikaisemmin, kuin hevonen päätyi omistukseemme. Päädyin kuitenkin siihen, etten oikeasti voi luottaa siihen, mitä minulle netissä kerrotaan, olkoonkin suurin osa nimellisiäkin ihmisiä, mutta kun en tunne heitä ja teksteissä keskenään esiintyy ristiriitaisuuksia. Yleisesti ottaen Rampen historiasta ei olla oltu kovin halukkaita kertomaan, vaan suurin osa tiedoistamme on ns. ulkopuoliselta taholta tulleita.

Niimpä tästä luukusta paljastuu rapuhevosen kuvaus, joka täsmää mielestäni lähes täysin Rampeen. Löysin Rampen kansiota selaillessani, että äitini oli tälläisenkin joskus tulostanut.

Rapu

Rapuhevonen on herkkä. Herkkä ympäristön vaikutuksille, herkkä omalle tunne-elämälle ja herkkä ihmisen mielialoille. Sitä ei ikävä kyllä aina huomaa, rapu kun osaa kasvattaa ympärilleen kovan kuoren. Se voi olla suorastaan ilkeä väärinkäsiteltynä. Hyökkäys kun on tunnetusti paras puolustus.

Monimutkaisen luonteensa takia rapuratsua ei ehkä ensimmäisenä kannata valita kilpahevoseksi. Sen sijaan se on erinomainen hevosystävä, jos sielujen sympatiaa syntyy. Rapu on myös erittäin hyvä emä, varsan kanssa sen luonne pääsee oikeuksiinsa. Raputammojen varsoista tulee usein mukavia ja kilttejä hevosia.

Värit: lemmikinsininen, hopea, harmaa

Avainsanat: herkkä, hoitava, emomainen (myös ruunat)

18.luukku

2011-12-18T00:24:00.000+02:00

16.2.2011

Yleensä pyrin välttelemään minkäänlaisen kontakin ottamista, mitä nettikeskusteluihin tulee, mutta silloin, kun siellä levitetään valheellista tietoa esimerkiksi hevosen terveyden tilasta ja leikitään konitohtoria ruudun takana, on mielestäni kohtuullista oikaista asiaa.

Rampehan nimittäin on käynyt klinikalla, pätevien hevoseläinlääkäreiden tutkittavana ja kuvattavana ja niitä kuvia otettiin silloin huomattavasti enemmän kuin pari. Jalkojen lisäksi Rampelta kuvattiin myös selkä ja jaloista kuvattiin myös sellaisia paikkoja, jotka yleensä ex-ravureilla ovat rikki, varmuuden vuoksi. Tuomiohan on aivan hirvittävä: Rampe kestää normaalia käyttöä esteitä myöden, mutta eihän ell.kään osaa ennustaa monien vuosien päähän, jolloin hevonen voi vaikka katkaista jalkansa tarhassa. Kaikki kuvista löydetty oli normaalin kuluman rajoissa. Tarkoitan tällä siis sitä, että tällä hetkellä hevonen on kunnossa, eikä sillä ole käyttöä rajoittavia tekijöitä terveydessään. Yhä edelleen, mikäli Rampelle tulee jotain merkittävää ja kroonista, muutakin kuin normaalia kulumaa (vanhuuskin on sairaus joidenkin mielestä), lähtee se mullan alle.

14.2.2011

Tästä päästään seuraavaan kysymykseen, miksi en vaihda hevosta itselleni käyttötarkoitukseltaan sopivampaan. Rampehan silloin lähes neljä vuotta sitten hankittiin täysin erilaiseen käyttöön, mutta en omien tavoitteideni ja tarkoitusteni muuttumisen myötä ole valmis vaihtamaan hevosta. En voisi tehdä sitä, tuskin antaisin itselleni anteeksikaan, mikäli kuoppaisin käyttökuntoisen hevosen, vain jotta itse pääsisin edistymään haluamallani tavalla. Olen luvannut hoitaa hevosen loppuun asti, eikä se mielestäni ole sen vaihtamista kuin sukkia, silloin kun omat tavoitteeni ovat muuttuneet. Tilanne voisi olla eri, jos Rampe olisi hevonen, jonka voisi myydä, mutta se ei ole. Niimpä vain on yritettävä yhdistää hevonen ja omat tavoitteet. Se tarkoittaa pitkälti sitä, että itse joutuu joustamaan asioissa. Vaihtoehtoja. Joku varmasti kuoppaisi hevosensa, jotta pääsisi itse edistymään, mutta minä en ole sellainen.

Loppuun vielä pahoitteluni siitä, että poistin vahingossa kaikki postaukset (itseänikin v*tuttaa lievästi, sillä osaan postauksista oli käytetty niin paljon aikaa), kun tarkoitus oli vain vanhimpia poistella. En todellakaan tiedä, mitä jälleen kerran onnistuin säätämään. Jos jotain positiivista on tästäkin revittävä, niin ainakin pääsen aloittamaan kokonaan "puhtaalta pöydältä" kirjoittelun.